Henkilökunta
Fazer Konserttitoimisto on pieni osakeyhtiö mutta suuri alansa toimija Suomessa. Toimistomme sijaitsee Helsingin Kampissa, kävelyetäisyydellä Musiikkitalosta, Sibelius-Akatemiasta ja Kansallisoopperasta. Tiimissämme työskentelee kolme ahkeraa henkilöä.

Yhtiön suurista ja pienistä linjoista vastaa toimitusjohtaja Aino Turtiainen-Visala, joka on työskennellyt konserttitoimistossa vuodesta 1989 lähtien. Hän on ollut IAMA:n (International Artists' Managers Association) hallituksen jäsen vuodesta 2004 lähtien sekä varapuheenjohtaja vuoden 2007 alusta.

Olli Brummer on työskennellyt Fazer Konserttitoimistossa vuodesta 2009 lähtien. Hän on valmistunut Sibelius-Akatemian laulumusiikin osastolta musiikin maisteriksi ja Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan musiikkitiede.

Ville Kess on työskennellyt Fazer Konserttitoimistossa syksystä 2010 lähtien. Hän on valmistunut Sibelius-Akatemian taidehallinnon osastolta musiikin maisteriksi ja Oulun yliopistosta kauppatieteiden maisteriksi.
