Viisi on helsinkiläinen a cappella -lauluyhtye, joka nousi yleisön tietoisuuteen voitettuaan kesällä 2005 Tampereen Sävelen yhtyelaulukilpailun. Vuonna 2003 perustettuun yhtyeeseen kuuluvat Virpi Eroma, Saima Hyökki, Pauliina Kokkonen, Essi Marila ja Aliina Mäkitalo.
Kokoonpanossa yhdistyy viisi vahvaa persoonaa ja erilaista musiikkitaustaa, mikä näkyy ja kuuluu yhtyeen soundissa ja ohjelmistossa. Raikas poikkeama valtavirrasta on se, että yhtyeen sointimaailma luodaan ja toteutetaan pelkästään naisäänten monipuolisuuteen ja voimaan luottaen.
Viisi laulaa rakkaudesta laulamiseen ja ihmisääneen. Viisi on saanut ylistystä taiturimaisista, täsmälleen itselleen istuvista sovituksistaan ja ohjelmiston painopiste onkin nimenomaan uudessa itse sävelletyssä, sovitetussa ja/tai sanoitetussa kevyessä musiikissa. Tyylillisesti liikutaan pääosin voimakkaan melodisessa popissa mutta välillä viipyillään nautiskellen myös jazz- ja kansanmusiikkisävyissä sekä tehdään muistojen musiikkimatkaa menneiden vuosikymmenten radioaalloille, tanssilavojen kaihoisiin tunnelmiin ja suloiseen Suomen suveen. Yhtyeen EP ”Vieraalla maalla” julkaistiin syksyllä 2006.
7/2007
kuva: Sakari Hollmén