Raija Kerppo

Kuva: Sakari Majantie

Pianotaiteilija Raija Kerppo aloitti piano-opintonsa Turun konservatoriossa ja jatkoi niitä Sibelius-Akatemiassa professori Erik T. Tawaststjernan oppilaana. Myöhemmin hän täydensi opintojaan New Yorkin Juilliard Schoolissa Martin Caninin johdolla. Raija Kerppo on menestynyt kotimaisissa ja kansainvälisissä pianokilpailuissa; niistä mainittakoon Maj Lind -kilpailun voitto vuonna 1986 ja kärkisija pohjoismaisissa pianokilpailuissa Tanskassa vuonna 1989. 

Raija Kerppo on esiintynyt useimpien suomalaisorkestereiden – mm. Helsingin kaupunginorkesteri, Radion sinfoniaorkesteri, Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri, Sinfonia Lahti ja Turku Filharmonia - lisäksi mm. Ruotsin Radion sinfoniaorkesterin sekä Salzburgin Camerata Academica -kamariorkesterin solistina, kapellimestareista tulkoot mainituiksi vaikkapa Oramo, Segerstam, Vänskä, Mälkki, Kuusisto ja Kangas. Kamarimuusikkona Raija Kerppo on toiminut monien eturivin taiteilijoiden kumppanina; pitkäaikaista yhteistyötä hän on tehnyt etenkin viulutaiteilija Pekka Kuusiston kanssa, jonka kanssa hän on konsertoinut kotimaan lisäksi eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvaltoja, mm. Bergenin musiikkijuhlilla, Lontoon Wigmore Hallissa sekä Pariisin Chatelet-teatterissa. Hän on esiintynyt lukuisilla musiikkijuhlilla Helsingin juhlaviikoista Kuhmon ja Tuusulanjärven kamarimusiikkifestivaaleille sekä soolokonsertein kotimaassa ja ulkomailla.

Raija Kerpon levytyksistä Selim Palmgrenin 5. Pianokonsertto Turun kaupunginorkesterin    kanssa sai Yleisradion vuoden parhaan kotimaisen äänitteen palkinnon vuonna 1990. Hän on myös äänittänyt Palmgrenin 4. ja Ernst Lingon 2. konserton Radion sinfoniaorkesterin solistina. Vuonna 1997 ilmestyi hänen ensimmäinen levytyksensä Pekka Kuusiston kanssa, "Strings attached". Duo soittaa myös 1999 ilmestyneellä levyllä "Double Bow", joka ensin mainitun tavoin oli arvostelumenestys myös kansainvälisesti. 

Kevätkaudella 2008 Raija Kerppo esiintyy mm. Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin sekä Porin ja Joensuun kaupunginorkestereiden solistina. 

 

 

© Fazer Artists' Management | Lieska-Tuotanto