Peter Schreier
Peter Schreier, aikamme valovoimaisimpiin laulajiin kuulunut lyyrinen tenori syntyi Meissenissa ja sai perustan musiikilliselle kasvatukselleen Dresdenin maineikkaassa Kreuz-kuorossa. Myöhemmin Peter Schreier opiskeli Dresdenin musiikkikorkeakoulussa laulua, orkesterinjohtoa ja kuoronjohtoa. Opintojen loppuvaiheissa käynnistyi Schreierin kansainvälinen ura: hän sai ensimmäiset kiinnityksensä Dresdenin oopperaan ja Berliinin valtionoopperaan 1960-luvun alussa. Muutamaa vuotta myöhemmin hän debytoi mm. Wienin valtionoopperassa, New Yorkin Metropolitanissa, Bayreuthissa ja Salzburgin musiikkijuhlilla, joilla sittemmin esiintyi lähes joka vuosi 30 vuoden ajan. Hyvästit oopperalavoille Shcreier jätti kesäkuussa 2000 jäähyväisroolinaan Mozartin Taikuhuilun Tamino.
Peter Schreier tunnetaan kaikkialla maailmassa Mozart-tenorina, syvällisenä lied-laulajana, buffo-oopperoiden humoristina sekä Bachin passioiden evankelistana. Hänelle on myönnetty Wienin, Berliinin ja Baijerin valtionoopperoiden kamarilaulajan arvonimi. Vuonna 1988 hän sai ansioistaan Mozartin teosten tulkkina 'Wiener Flötenuhr' -tunnustuspalkinnon ja hänet on kutsuttu Wienin Musikvereinin kunniajäseneksi. Vuonna 2000 Peter Schreierille myönnettiin Suomen Leijonan ritarikunnan komentajamerkki tunnustuksena työstään Suomen musiikkielämässä.
Vuodesta 1970 Peter Schreier on esiintynyt myös kapellimestarina. Hän on johtanut mm. Dresdenin Staatskapellea, Berliinin filharmonikoita, Salzburgin Mozarteum-orkesteria, Los Angelesin filharmonikoita, Clevelandin ja Chicagon orkestereita sekä Skotlannin kamariorkesteria. Hänen kaksoisroolinsa Bachin passioiden kapellimestarina ja evankelistana on ollut ainutlaatuinen.
Peter Schreier on levyttänyt keskeisen lied-kirjallisuuden ja kaikki merkittävät lyyrisen tenorin oratorio- ja oopperaroolit. Schreier on esittänyt ja levyttänyt liediä aikamme huippupianistien András Schiffin, Christoph Eschenbachin, Daniel Barenboimin, Aleksei Lybimovin ja edesmenneen Svjatoslav Richterin kanssa. Schreierin ja András Schiffin Schubert-levytykset Decca-yhtiölle saivat kansainvälisen kritiikin varauksettoman ylistyksen, mm. Gramophone-lehden parhaan laululevyn palkinnot vuosina 1990 ja 1991.
