< Janne Rättyästä Fazerin taiteilija
19.07.2008 14:17 Ikä: 10 yrs

Pia Freund laulaa Saariahoa Santa Fe'n oopperassa


Kesän 2008 Santa Fe’n kamarimusiikki- ja oopperafestivaalin ohjelmassa on tänä vuonna myös Kaija Saariahon ooppera Adriana Mater. Vuonna 2002 festivaaleilla suurta suosiotta saavutti Saariahon ooppera L’amour de loin, jonka, libretosta vastasi Amin Maalouf ja ohjauksesta Peter Sellars, aivan kuten nyt Adriana Materissa.

 

Santa Fe'n ooppera tuottaa festivaaleille Adriana Materista neljä esitystä: 26. ja 30. heinäkuuta sekä 8. ja 12. elokuuta. Sopraano Pia Freund laulaa kaikissa neljässä näytöksessä Refkan roolin. Adrianan roolin laulaa Monica Groop ja kapellimestarina on Ernest Martinez-Izquierdo. Näiltä osin miehitys on sama kuin Suomen kansallisoopperassa keväällä 2008. Miesrooleissa ovat Joseph Kaiser (Jonas) ja Matthew Best (Tsargo).

 

Adriana mater sai ensi-iltansa Pariisin Opéra Bastillessa 3.4.2006. Kantaesityksessä orkesteria johti Esa-Pekka Salonen, ohjaus oli luonnollisesti Peter Sellarsin. Ooppera sijoittuu nimeämättömään sotaa käyvään maahan, jota Amin Maaloufin mukaan voidaan pitää jonain Balkanin alueen maista Jugoslavian hajoamisotien myllerryksessä.

The New York Times kirjoitti Adriana Materin ensi-ilta arviossaan mm. seuraavasti:“Saariaho has succeeded in forging a work on an emotional scale only occasionally heard in contemporary opera.”

 

Monipuolisesta ohjelmistostaan tunnettu Pia Freund on tehnyt Kaija Saariahon kanssa yhteistyötä useaan otteeseen. Freund on mm. laulanut Clemencen roolia Saariahon oopperassa L’amour de loin sekä kantaesittänyt oratorion La Passion de Simone Wienisssä vuonna 2006 ja esittänyt teosta sen jälkeen mm. Helsingin juhlaviikoilla sekä Tukholman Itämeri-festivaalilla.


kuva: Heikki Tuuli 


Jaa verkossa

© Fazer Artists' Management | Lieska-Tuotanto